Maitoauto pysähtyy kohdalla. Mummu ottaa laukustaan pullon ja antaa kuljetettavaksi. Ovi paukahtaa kiinni ja auto jatkaa matkaansa. Kuvittelen että on suvi. Että tie pölisee ja linnut, jotka koikkuvat vihreissä ja tuuheissa puissa, laulavat.
Olin Helsingissä kiertämässä gallerioita. Kaikesta saattoi päätellä, että kevät on tulossa. Kadut olivat loskaiset ja tuoksut olivat lämpimät, kun pakkanen ei pidellyt niitä. Jos jotain rakastan, niin kävellä näennäisen joutilaana pitkin ja poikin. Liikkuessa aistii selvemmin oman vapauden. Silloin huomaa ennusmerkit, kuin alkemisti karavaanissa. Nopeat keskustelut, naakkojen pyrähdys ja satunnainen mainoskyltti ovat kuin kamelinhoitaja, joka tietämättään on paras opettaja.
Yhdessä kadunkulmassa ajattelin: nyt voisin juoda kahvia. Kadulla mainostettiin näyttelyä. Pysähdyin ja mietin. Juliste oli nuhjuinen, tehty hätäisesti ja kiinnitetty ohimennen. Sain itseni kiinni: todellinen kauneus ei ole ulkoista. Astuin sisään. Kävelin käytävää, toimiston ohitse ja tulin tilaan, jossa oli tyhjä tarjoilutiski, muutama pöytä ja kahviautomaatti. Seinillä roikkui vierivieressä maalauksia. Nurkassa oli flyygeli. Huoneen tunnelma oli kierrästyskeskuksen tavaran vastaanotto.
Vaihdoin painoa ja aioin kääntyä mennäkseni, kun toimistosta tuli nainen ja sanoi minun varmaan poikenneen katsomaan näyttely. Minä siihen että joo. Nainen, että ota kahvia, se on ilmaista. Minä siihen, että kiitos. Ja sitten riisuin takin vastapäiselle tuolille. Noudin kahvia ja istahdin toiselle puolelle pöytää.
Huono fiilis on hevonen. Sen voi viedä talliin. Voi ottaa toisen ratsun tai kävellä ihan itse. Hyvä tuuli tulee äkkiä. Sen saapumisen huomaa yllättävänä liikkeenä. Minä nousin ylös. Kävelin kevyesti, kiersin kupin kanssa ja katselin maalauksia.
Kuvittelen, että on suvi. Mummu ei kuule lintuja, ei huomaa pölyä, joka jää vaatteisiin. Äitini, joka istuu sammaleella, katsoo puiden läpi omaa äitiään. Kuvittelen niin, äitini sammaleella kuule linnut.
Siskoni odottaa lasta. Puhumme äidin maidosta ja siitä, että sitä voi myydä sairaalaan ja että miten paljon siitä on apua jollekkin pienelle ihmiselle. Ennen kun äiti kertoo maitopullosta, olin Helsingissä ja tulin ulos galleriasta, jossa join kahvia ja rakastuin vesimaalaukseen. Ovella vastaan tuli mies. Hän sanoi minulle: kiitos sinulle tästä elämästä, kiitos kiitos.
Ja äitini kertoo tädistäni. Pienestä vauvasta, joka ei kasvanut koskaan isoksi. Vauva oli sairaalassa hoidossa. Sairaala oli kaupingissa, sadan kilometrin päässä. Äitini kertoo kuinka mummu laittoi äidin maitoa pulloon ja pullon maitoautossa sairaalaan.