Kevät, jota elät

Saa aikaan kevät sen, että ei enää liukastu tiellä, kun jäät ovat sulaneet. Ennen sitä tietenkin liukastelee. Ennen kun jäät lähtee.  On valittava tukevat kengät ja asteltava varmasti. 

Sitten on metsä. Siellä ei kaadu. Voi olla intiaani ja lumi suhahtelee jalkojen alla, kun se on melkein jo vettä. Sulava lumi on vettä. Kuulla voi kun sulava lumi alkaa valtaamaan uomia. Yhtyy purojen paikalliseen veteen ja tulvii pelloille. Parhaina vuosina linnut levähtävät kevään avaamille vesille. On soittokuntaa ja ilotulitusta: pelto on vallattu; yksi uusi järvi syntynyt. Kuluu muutama tovi ja uomat kutsuvat vetensä taas matkaan. Pellot alkavat odottaa koneita.

Kun kävelee siellä metsässä ja on intiaani ja on valinnut jalkaan pitkät säärystimet, jotta märkä ei mene nilkkoihin, voi ottaa tukea kuusesta, kumartua ja haistaa kun maasta nousee kevään tuoksu. Mädännyt syksy lannoittaa kevättä, joka alkaa hiljaa kasvamaan. Kasvua ei vielä näe. Ei vielä.

Kaikki tämä maalauksessa. Valmiina luonnossa. Tosta noin käsi ulos ikkunasta ja sulaa lunta kankaalle. Kuusen oksia roikkumaan yläkulmasta ja äkkiä pilvet rakoilevat, valo pääsee esiin ja kuusen oksat taittuvat syrjään, kömmin mudassa. Olen lapsi ja puron vesi värjäytyy sameaksi. Muta tuoksuu samalle kun nojaa kuuseen ja kevät haisee.

Ja käsi ulos ikkunasta. Kiitollisuus hiipii tuulesta ihoon ja saa sen kananlihalle. Kaikki valmiina tässä ja maalauksessa. Koira on tehnyt matosta pedin. Vetänyt mattoa ruttuun ja on kerällä. Kudoin maton vuosi sitten ja sen nimi on valo, jonka näet, kun on kevät. Nimi siksi kun se on se. Vuosi sitten istuin kotini kuistilla ja aurinko laski, heitti kylmiä sinisiä varjoja ja valaisi kaiken lämpimiksi keltaisiksi ja punaisiksi viiruiksi. Valaisi kaiken minne ylsi. Valaisi Mattooni raidoiksi. Koiraani matolle ja kuviin räiskymään kankaan laidasta laitaan, ylikin.