Hiihtoloman vietin hoitolasteni seurassa. Luistelimme, lauleskelimme ja olimme. Viikko hurahti nopeasti ja ääni meni. Lapset olivat niin yhteen pelaavaa joukkoa, ettei tarvinnut huutaa. Sakkia oli kuitenkin, että omaa ääntä piti korottaa, tullakseen kuulluksi.
Vierailin tässä eräänä päivänä ystävättäreni luona. Päätimme antaa sisäisen lapsen tulla kuulluksi ja leikimme. Rummutimme uusilla perinnerummuilamme ja maalasimme mitä mieleen tuli. Ihanaa oli myös suklaakakku ja ystäväni tyttären, neläjävuotiaan neidon, nukahtaminen päiväunille viereen.
Leikki on yksinkertaisuutta. Kuvitella toisin. Leikki on pieniä asioita. Hetkiä, jotka kutsuvat läsnäoloon ja jotka odottavat kuulluksi tulemistaan.
