Auton avaimet jäi kierrätyskeskukseen pari päivää sitten.
Tapahtuma mullisti todellisuutta, en niin vain voinut jatkaa päivääni kuin olin suunnitellut. Vara-avaimilla startatessa hoin: tykkään itestäni tämmösenä hupelinakin. Pikkulissusta pitää huolehtia, sen avaimista ja itsetunnosta.
Aatelkaapa! Jos jokin esine etääntyy meistä ja emme näe sitä, koemme että olemme hukanneet sen.
No iltarukoukseni kuului näin: jos on mahdollista vielä olla autoni avaimien läheisyydessä, pyydän että saan taas kokea rinnakkain eloa niiden kanssa, Aho!
Tänään tuli soitto. Avaimet on löytyneet kangaspalojen seasta kierrätyskeskuksesta.