Lumi käärii kevätmaiseman takaisin pyhään hiljaisuuten. Mä nysvään ja luen kesken jääneen kirjan loppuun.
James kirjoittaa kuinka Conway astui ulos parvekkeelle ja katseli Karakalin loistavaa sulkaa. Kuu uiskenteli korkealla aallottomalla valtamerellä. Hänestä tuntui, että eräs unelma oli hälvennyt, kuten kaikki liian ihana kaikkoaa todellisuuden ensi kosketuksesta, että koko maailman tulevaisuus, kun se pantiin vaakaan nuoruutta ja rakkautta vastaan, oli kevyttä kuin ilma.
Kirja kiinni humps. Tiibetin matkani päättyi.