Liisan tarina

Nyt on aika kirjoittaa tästä. Kelata tarinaani, jotta taas näkisin. Kiitos kanssakuulijalle. Kanssakulkijalle. Meistä jokainen on juuri oikeassa kohdassa nyt.

Pikkutyttönä valvoin myöhään ja uneksin vuoteessani. Näin itseni aikuisena. Näin kotini, joka oli täynnä taidetta ja väriä, outoja yksityiskohtia, kiviä hyllyillä. Näin etten aikuisena eläisi enää siten, kuten lapsuuden kodissani elettiin. Näin vapauden. Värikkään, hengittävän ja humisevan vapauden. Ja se pelotti.

Olin uskovainen tyttö. Tunnollinen ja miellyttämään taipuvainen. Puhuin opettajille aina totta. Katsoin silmiin ja vastasin kun kysyttiin. Vanhemmilta koitin lypsää huomiota syrjään vetäytymällä, olemalla vaivaton lapsi suuressa perheessä.

Elämä kulki jotenkuten. Olin syntynyt uskomusjärjestelmään, joka puhui muuttumattomasta totuudesta, yhdestä ainoasta paikoilleen jähmettyneestä totuudesta. Ajattelin että pitikin tähän tarinaan tulla, pitikin valita vanhoillislestadiolainen perhe. Ajattelin vahingossa niin, vaikka silloinen maailman käsitykseni ei tuntenut jälleen syntymää tai sitä että sielut voivat valita vanhempansa.  Tunsin, että olin pääsemättömissä labyrintissa, josta etsin reittiä kohtaan, jossa vapaus vavisutti. Tunsin, että jokin tehtävä mulla oli ja että se tehtävä ei täyty, jos elän koko elämäni perheeni kulttuurissa.

Lapsena valvoessa vuoteessa tunnustelin tulevaa näkymättömillä aistimilla. Tulevaisuus sanoi myös sen, että en ole uskovainen aikuisena. Pientä Liisaa pelotti. Helvetti pelotti. Luulin, että veljeni oli menossa kovaa kyytiä helvettiin, koska ei ollut uskovainen. Tulevaisuus kertoi myös, että olen taiteilija. Sekin pelotti. Uskovainen hairahtuu helposti taiteilijana. kun on niitä juhlia, viiniä ja boheemia elämää. Huolenaiheita oli siis runsaasti pienen tytön illoissa.

Lapsuuden selvänäköisyys sammuu, jos se ei saa tukea. Taisin nukahtaa. Aikuiseksi kasvaminen vaatii veronsa. Nuorena hain kovasti paikkaani uskovaisten yhteisöstä ja heidän nuorten keskuudesta. Jäin usein syrjään ja katselin menoa etäältä. Olin säilytyksessä, kasvamassa täyteen mittaan. Kasvamassa hetkeen, jona herätä.

Taide oli enkelini. Kuljetti läpi unen. Oli rinnalla ja antoi sisäiselle maisemalleni tilaa elää. Kasvoin sisältäpäin. Kasvoin lukemattomia värejä, tuhansia muotoja, mahdollisuuksia rajattomia.

Aikuiseksi kasvaminen on, että valitsee olla itsenä. Että on arvojensa takana ja on itselleen totuudellinen. Valmistuin koulusta. Taiteilijan paperit ja ei mitään hajua mitä seuraavaksi. Kävin psykologilla puhumassa lapsuuteni puhki. Selvitin elämääni. Muutin takaisin vanhempieni luo ja yhtäkkiä näin elämäni. Soppa sakeni kun sain näkymättömältä hoviltani selkeän viestin: kiellä usko. Heräsin aamuisin järkyttävään paniikkiin; minun pitäisi tehdä ratkaisu ja mitä perheeni siitä sanoo. Kävin maha kipeänä perheen jäseniäni ja ystäviäni mielessäni lävitse ja tunsin, miten jokainen vuorollaan hylkäisi minut.

Istuin seuroissa, kuuntelin lestadiolaisia saarnoja ja näin homman läpi. Teki mieli oksentaa, niin paniikissa olin. Tuntui että ihmiset näkivät sisälleni. Käyttäydyin töykeästi, itseäni suojatakseni ja suustani luiskahti ajatuksiani kuuluville ja uskovaiset ihmiset jäivät huolissaan katsomaan minua. Heräsin aamulla siihen, kun näkymätön ystävä kuiskasi korvaani, että Jeesus ei ihan ole sellainen kun uskonnossa opetetaan. Paine oli kova. Olin murtautumassa vanhasta koosta uuteen, laajempaan tilaan. Muutos oli väistämätön. Tuntui että olin keskellä virtaa, kiivaimmassa kosken pyörteessä.

Oli joulu 2014 ja radiosta tuli Mäntyharjulaisen Taiteilijan Kaija Juurikkalan pulputusta. Tuntui, että rauha olisi laskeutunut ylleni. Tässä maailmassa oli joku, jonka sanoista sieluni alkoi soida. En ollut enää yksin. Äkkiä löysin kirjoja. Törmäsin muunmuassa Neale Donald Whalschin keskusteluja Jumalan kanssa kirjasarjaan. Rauha ylläni syveni, Jumala on kaikki. Keinuttelin äitini keinutuolissa kirja sylissä ja tunsin kuinka sielulla ei ole rajoja. En olutkaan tullut hassuksi. Olin turvassa. Puhuin veljeni kanssa tuntikaupalla puhelimessa. Veli, jonka luulin joutuvan helvettiin, auttoi minut taivaaseen.

Kakskyt kaheksan vuotiaana naisena makasin uskovaisten vanhempieni kodissa kapealla rautasängyllä ja hengitin enkelin kutitusta. En ollut yksin. Ylläni häälyi energiaa. Olin sukuni siunattu ja suojattu. Esivanhempien silmäterä. Pimeässä oli hyvä olla.  Rakkauden ympäröimänä uskalsin olla haavoittuva. Surin mennyttä untani. Itkin tukahdutettua naiseuttani. Surin kiellettyä Jumalaa, Jumalatarta minussa.

Havahduin seksuaalisesti. Tajusin kirkkaasti, kuinka pyhä olin. Kuinka pyhää seksi on. Vanhempieni kodissa Aikuisena naisena tutustuin ensimmäistä kertaa minuun Rakastavan Jumalan edessä. Opettelin tuntemaan iholla, siirtämään tietoisuutta päästä iholle. Uskonto kutistaa naisen tietoisuuden navasta ylöspäin. Naisen voima pelottaa. Opettelin siirtämään sitä navasta alaspäin. Äkkiä mulla oli juuret. Mulla oli voima. Ja olin yhteydessä Äiti maahan. Olin tikahtua ilosta. Tätäkö seksi on! Hengen liikuttamista kehossa. Äidin liittämistä isään. Maan ja taivaan yhtymistä. Miksi olin pelännyt sitä? Kieltänyt sen? Se, jonka olin kieltänyt, oli olut koko ajan minä itse.

Äkkiä elämä alkoi järjestäytyä. Sain residenssi paikan Mäntyharjusta. Liihotin vapauteen maalieni ja pensselieni kanssa. Tapasin herkän ja hyvän miehen. Maalasin, kävelin syvän sinisen Pyhäveden rannalla ja rakastin.

Residenssistä soitin perheelleni ja ilmoitin etten tunnusta enää uskontoa. Pelätty hetki koitti ja mua ei pelottanut. Olin juuri tullut Naiseksi. Kasvanut voimaan ja virrannut elämää. Tutisin päättäväisyyttä ja tietoisuutta kaikesta. Aiempi elämäni oli ollut seikkailu, mutta enää se ei ollut totta.

Olin syntynyt uudestaan. Ensimmäistä kertaa tunsin olotilan, josta uskonnossa puhutaan. Olin lapsenkaltaisesti elossa, elämän sylissä. Kirjoitin päiväkirjaan viiskyt kertaa olen vapaa.

Rakastin miestä kesän yli. Kun lumituli, lähdettiin eri teille.

Yksin ollessa aloin kuunnella sisimpääni, unelmiani. Aloin maalata vimmatun vapaasti. Seikkailin kursseilla ja tein itselleni intuition vahvistuskursseja. Maalasin kuvan päivässä valmiiksi ja vein näyttelyn metsän eläjille takametsään. Aloin maalaamaan ihmisisitä intuitiivisia energiamuotokuvia. Siirryin kahviloihin ja puoteihin maalaamaan. Vein itseäni näkyville, haastoin intuitiotani ja pensseliäni luottamaan siihen, että kuvaan tulee aina tarpeellinen, ei enempää. Aistillisuus, joka oli saanut nukkua elämässäni pitkään, virtasi kuviin. Voimakas seksuaalisuuden kieltäminen ja seksuaalinen vapautuminen on muodostanut minulle tilan, jossa olen vapaa. Ja se on minun työkalun taiteilijana.

Hyvästeltyäni rakkauden oppaani, miehen, istuin talvi-iltoja kotona ja huokailin yksinäisyyttäni. Seurassani oli henki. Hän oli liki sydäntäni ja sai minut hulluksi olemalla aineeton. Keho kaipaa kehoa. Kehon tietoisuus etsii yhteyttä kehosta. Hengen yhteys on koko aikaista, aina ja kaikkialla yhteydessä. Lepäsin kehossani rakastettuni kanssa. Aloin maalata rakastavaisten sarjaa.

Samaan aikaan minut opastettiin tietoisuuteen pyhästä seksistä. Vanha muisto heräsi. Viisas elämän papitar oikoi jäseniään pitkästä unesta herätessään. Meillä on tietoisuus täydellinen, sen tarpeelliset osaset aktivoituvat elämän aikana juuri oikealla hetkellä. Ajoitus on aina täydellinen. Minun oli aika muistaa, että mieheni jäi valoon. Oli aika muistaa, että olevaisella ei ole rajoja. Että se jota etsii ja ikävöi, on tässä ja nyt juuri liki. Ystävälle soitin ja sanoin, että joka likalla on rakastaja jokaisella lukemattomalla taajuudella, planeetalla ja tähdellä. Rajattomat rakkauden mahdollisuudet.

Istuin kynttilänvalossa hengen kanssa käsikädessä ja suljin silmät. Melkein näin villapaidan miehen päällä. Avasin silmät ja mies oli poissa. Suljin silmät ja oivalsin. Minun mielikuvitukseni maailma on kaikki mitä on. Se sisältää kaikki muodot ja olennot. Kun avaan silmät, en näe sitä jota etsin, koska en voi nähdä itseäni. Kun katson toisen ihmisen silmiin, näen aukon tuohon rajattomaan sieluun, mielikuvituksen mereen. Näen rakastettuni itsessäni ja muissa ihmisissä. Jumala on tässä.

Hengen viisauden on tultava kehoon. Opeteltava kaikki aasta alkaen. On lahja kokea kehon pyörryttävä tunteminen ja hengen virta. Rakastaa sitä, joka on kehossa, on suloista. On suloista tuntea miehen paino. se on yksinkertainen valaistumisen hetki. Ja niin kaunis.

Pitkään hiljaisuudessa kasvaneella naisella on vapiseva sydän. Yksikin rakastava kosketus saattaa saada polvet veteliksi ihmetyksestä. Itsensä kieltäminen on tuottanut sen, että olen pitkään uskotellut itselleni, että en olisi kyllin ihana ja haluttava nainen. Oman naiseuden likaisena näkeminen tekee vauhkoksi. Miesten halu pelottaa. Olen antanut itselleni aikaa kasvaa rauhassa. Parantaa haavojani kiireettömästi. Puhtaalla sielulla on kaikki aika ja ehjä olemus. Kaunein Elämänpalvelus on muotoutua vapauteen, jossa se minkä luuli olevan vahingollista, tuottaakin suurimman ylistyksen.

 

Herttaista että saan askeltaa viisaana sieluna tämän neidon polulla. Melkein en malta odottaa mitä kauneutta elämä tuo. Kun itsensä näkee pyhänä, Jumalattaren porttina, kohtelee itseään kunnioittaen.

Nyt elämässäni on taite. Siksi kirjoitan tätä. Itselleni.

Taas jokin vanha murtuu ja uusi alkaa. Hengittelen uutta tervetulleeksi ja annan mielikuvitukseni laukata unelmoiden tulevaa. Olen tässä hetkessä läsnä.

Luulin että olin kasvanut kauan hiljaa. Lapsesta aikuiseksi. Salaa varttunut. Nyt näen: olen kasvanut aina rakkauden ympäröimänä, raikkaiden ympäröimänä ja aina yhteydessä. Ihmeellisen upealla ajoituksella olen kukoistanut.

Nyt kolmekymppisenä löydän itseni siitä, missä lapsena näin itseni olevan, kun makasin yksin vuoteessa, pelkäsin tulevaa ja itkin vapautumisen mahdottomuutta.

Vapaus on tullut itsestään. Kuinka muuten, sillä elämä on itse vapaus. Kuin olisin päässyt siihen kohtaan labyrintissa, jossa vaivalloinen vaellus menettää merkityksensä ja uusi matka alkaa.

Enää ei ole labyrinttia. On vain puhdasta valoa.

 

Maalaus on taiteilija Sami Kivelän maalaama. Nainen ja Karhu tuli kotiini ja onnesta mykkyräisenä tuijottelen sitä. 

nainen ja karhu

Sami Kivelä: Nainen ja karhu