Kastelen kukkia. Vesi tulee kukkalautasen yli kelloksi. Reunan jännite pitää virtaavan veden helmen pyöreänä. Repäisen talouspaperia ja kastan sen vesikelloon. Paperi alkaa imea ahnaasti vettä ja minä olen se paperi.
Paremmin en vois kuvata sitä, miltä tuntuu maalata.
Kastan ahnaan siveltimen kankaaseen. Välähdyksen verran näkymätön ilmestyy, katoaa taas ja viesti on jäänyt se jälkeen;
Luojan kiitos, mä olen turvassa. Aina.