Jumalatarmuotokuvia maalatessa olen saanut kohdata omia pelkojani naisen kehooni ja maalaamiseeni liittyen. Pelkoni ovat että en kelpaisi tällaisessa kehossa. Että en kelpaa tällaisilla maalauksilla.

Olenpas saanut tehtävän! Maalaa Lissu Jumalatarmuotkuvia! No joo! Maalaa naisen kehoja, Maalaa näkyväksi kehon pyhyys. No joo. Sanon minä kanssa.

Jo maalaaminen saattaa nostaa pelon että en kelpaisi, niin liitäpä siihen naisen keho. Kukapa nainen ei joskus ajattelisi, että hänen kehonsa olisi puutteellinen, vaillinainen, aivan väärä. Että kun hänelle arvottiin kroppaa, sai hän mutanttihirviön kehon. Haa! Minä tiedän. Pienenä tyttönä luulin ettei musta tuu ikinä naista. Rintojen kasvu sattui sairaasti. Ja vaikka kipua oli, ei rinnat oikeen kasvaneet edes. Ajatelin että tän täytyy olla vitsi. Että olisin ollut vitsi naisesta. Luunikin paistoivat. Ihmiset luulivat uimarannoilla, että olen anorektikko, ha. Ja mulle ku maistui ruoka, söin ku hevonen (syön edelleen paljon), mutta silti pysyin luisevana mutanttina. Oli omituista olla. Olla joku, josta olisi pitänyt tulla nainen. Sellainen nainen kuin lehdissä, sellainen kroppa kun naisilla yleensä oli, kuin äitini ihana vartalo, pehmeä.

Luulin tosiaan että piti tulla kuvastojen nainen. Tai olisin perinyt sukuni muodokkaan naisenkehon. Mutta ei tullut ei. Ei tullut sitä mitä luulin

Sillä mustapa tuli Jumalatarnainen. Jumalan nainen. Jumalattaren tytär. Taikka elämännainen, kuinka vain halutaan.

Sellainen kuin kaikki naiset on. Ei verrattavasissa oleva. Ainutlaatuinen. Avaruusolento. Ihme.

Hiukan olen hoksannut, että Elämätär, Jumalatar, Kaikkeustar ei tunne muotoa. Hän on rajaton.

Vaikka Kehon upeus on sen kauneus meidän kulttuurissamme, on kehon sisältämä sisäinen voima upea ja uljas. Sisäinen voima sytyttää kehon eloon ja elävöittää kaikki ja kaiken jotka sen näkevät ja kokevat.

Olemme määritelleet sen mikä on kaunista. Olen rohkea. Olen siunattu. Olen arka. Otan vastaan luottamusta. Sillä tällä maalausmatkalla astun tuntemattomaan, jossa kiltin tytön kuvaan astuu vanha viiksihuulinen noita-Jumalatar, kauniin naisen kuvaan muotopuoli-akka-jumalatar. Mysteerin maasta nousee kulttuurimme pelkäämät hallitsemattomat naiseuden voimat, voimat jotka poltettiin, hukutettiin, vaiennettiin. Kun pelättiin omaa voimaa.

Aion unohtaa määritelmän kauniista ja oikeasta. Haluan vain maalata sen mitä kuvana nousee.

Ja lopuksi tahdon kiittää Yhtä Voima Naista! Äitiäni. Kiitos! Olet rakas ja kiitetty! Ja äiti rakas, älä huolestu! Syön kunnolla ja käyn lenkillä ja voin hyvin. <3 Rakastan sinua <3

”…kun yöllä kuumien lähteiden lähellä sytyttetyllä nuotiolla näin alastoman noin 35-vuotiaan naisen, jonka rinnat olivat lasten saannin tyhjentämät ja vatsa juovikas raskausarvista. Olin hyvin nuori ja muistan olleeni pahoillani hänen vaalean ja ohuen ihonsa vaurioista. Joku soitti marakassia ja rumpua, nainen alkoi tanssia hiukset, iho, rinnat ja raajat eri suuntiin liikkuen. Miten kaunis hän oli, miten täynnä elämää. Hänen viehkeytensä oli musertavaa. … Näin voiman, joka naisen keholla on, kun se on herännyt eloon sisältä käsin. … Näin taas jotakin mitä oli opetettu olemaan huomaamatta, voiman, joka keholla on. Kehon kulttuurinen voima on sen kauneus, mutta kehon sisäinen voima on harvinaista, sillä suurin osa on ajanut sen pois kiduttamalla tai häpeämällä ruumistaan.”

-Clarissa pinkola Estes, Naiset jotka kulkevat susien kanssa

Naiseksi tuleminen on kehoon tulemista

Kiitos!

Minä hamuilen uutta aihetta, joka on tyrkkinyt itseään tykö. Ajatus on pyörinyt pitkään alitajunnan perukoilla: tee Lissu Jumalatarmuotokuvia! Idea tuli, tuumasta toimeen! Ensimmäinen malli kävi eilen ja tunnelma oli hykerryttävä. Tänään riisuuduin itse ja maalasin itseäni.

Kun aihe kolkutteli ja pyysi päästä sisään, hämmennyin. Mitä, minäkö, Jumalattariako!!?? Mielikuva oli ensin, että ei, en osaa, Ihmisen piirtäminen saati maalaaminen on aina ollut intohimoni, mutta se on myös ollut aihe, joka jännittää. Sillä silloin sisäinen kriitikkoni innostuu ja alkaa kontrolloimaan vapauttani luoda. Mallista vapaasti maalaaminen on siis seuraava askeleeni, vapauttaa itse itseni maalaamaan rakkaudella aihetta, johon tunnen intohimoista vetoa ja paloa!!Toinen jännitysmomentti on Jumalattaruus. Nimi tuotti mulle ennakko-odotuksia. Että kuvien pitäis säihkyä, loistaa, säkenöidä, vyöryä rakauden symboleja, naiseuden ylistystä ja vaikka mitä bling blinggiä, hii!

Pelosta huolimatta kannustimena tähän uuteen maalausprosessiin on se että alan luottamaan päivä päivältä intuitiooni. Tiedän, ettei tarvi tietää mitä on, mitä tekee tai mitä tuleman pitää. Mieli keksii koiruuksiaan ja haukkuu olemattomia pelkoja ja esteitä. Olevainen maalaaílee rajattomalla pensselillä yli rajojen, valosta synkimpiin varjoihin,elämää kunnioittaen, turvassa ikuisessa olemuksessaan ! Hii!
Siispä kutsuin kokelasmallit muotokuvattavaksi. Ensimmäinen sessio oli eilen! Kiitos Satulle, upealle naiselle!
Mietimme mitä Jumalattaruus on, mitä se tarkoittaa. Tultiin siihen tulokseen että sehän on tällaista tavallisen hykerryttävää naiseutta, tällaisena ja sellaisenaan kuin se ilmenee. Jumalattaruus on niinku syvä kaivo, josta saa ammentaa oman tarpeen mukaan, se on kuin työväline, sivellin, jolla voi maalata naiseuden todellisuutta omalla ilmentämistavallaan.
Satun Jumalatarmaalaaminen oli ihmeellistä. Maalaus huolehti itse itsestään. Sivellin kulki omia polkujaan ja saatiin ihmetellä vierestä syntyvä.
Vaikka mieli koettaa kontrolloida olevaa, muuttaa naisen kehojamme mielikuviensa kaltaisiksi tai toteuttaa maalauksien kautta egon ylistystä, on todellinen maalaus, todellinen olevainen ikuista vapautta ja kulkee reittejä tuntemattomia, joita mieli ei voi ikuna käsittää.

Sarjakuvakirja arjen oivalluksista! <3

sivu 1/8

Kirkasta valoa. arjen oivalluksia, Liisa Rasinkangas, 2015

2/8

3/8

Oh,Pilvet rakastelee.

4/8

5/8

Sit on oppinut että rakkaus on se joka satuttaa ja on väärin. Että jos en rakasta, selviydyn. Kun sitä rakkautta on suojellu piilossa sisällään, tuntuu pelottavalta kohdata rakkautta, koska luulee että omassa sisällä on vain mustaa, vaikka se on kirkasta valo.

6/8

7/8

8/8

Tunteet ovat maalausnestettä, jolla ilmentää elävää. Annan itkun virrata. Ilon pulputa, raivon ryöpytä, onnen kuplia. Kaiken alla olen koskematon, puhdas ikuinen henki. Vapaa kaikesta. Kaiken elämän vapaus. Olen taiteilija. Maalaan tunteilla ikuisessa vapaudessa!

Pakkaspäivän vieras. Haukka istui pihapuussa toista tuntia. Sen läsnäolo oli niin voimakasta. Varmuutta ja levollisuutta ja tarkkaavaisuutta. Haukan voimaa, omien siipien mittaa!

Tyhjyys. Olla itse itsen tyhjyydessä. Täysi tyhjyydessä.
Joku päivä sitä aavistaa oman olemassa olonsa mahdollisuuden. Että voi olla todellinen. Ehkä voin olla verta, lihaa ja luuta. Että ehkä voin olla elävä, vaikka tulen kuolemaan tässä elämä kuolema elämä syklissä, voin aavistaa olemukseni ikuisuuden.

Ihme on se että elän.
Se on rakkaussuhde.
Totaalisen kiihkeä.
Totaalisen sitoutunut.
Totaalisen totaalinen.
Se on kipeä suhde.
Se on kaunis liitto.
Se on ihme.
Minä rakastan minua.

Maalaan livenä galleria Allissa Keravalla. Tylsänä tuijotan kuivaa, valkoista kangasta. Ahdistavat muistot pakkomaalaamisesta tulee mieleen. Nyt vain hengittelen. Koskettelen kangasta Tärpätissä ja maalissa kastetulla letkeällä maalausnesteellä.
Maalaan värialueita kuin ennen taidekoulussa, kun koitin etsiä polkua pakkotehdä jotakin oikeaa taidetta- maailmassa.
Kesken kaiken tajuatämähtää tietoisuuteen. Mikä kunnia!!!
Ranskalainen taiteilija saapuu paikalle:
(hän puhuu suomea ranskalaisittain korostaen)

taiteilijan on vapaus.
Siksi olet taiteilija. Vapaus on ainut syy maalata. Ainut syy olla elossa. Nauti elämästä! Opettelisit naukkailemaan laadukasta viiniä!
Taiteilija itse valitsee intohimon!
Hän itse maalaa kuun taivaalle!
Koska taiteilijan täytyy, sillä hän on vapaa! Ah!

Itku, ilo, ikävä, riemu, raivo, pelastus, armo, intohimo. Nämä kaikki minussa. Lyön käden suulle ja haukon henkeä.
Kiitos!
Kuva on äkkiä valmis. Ranskalainen sanoo, et kuvan ei tartte tulla koskaan valmiiksi. Taiteilija päättää milloin lopettaa.
Keitän vahvaa ja hyvää kahvia. Siirryn ulos ranskalaiselle puutarhatuolille ja nautin vieraani kanssa merinäköalasta Keravan keskustassa.
Kahvi kelpaa viinistä!
Ihmisen on vapaus!

Olen harhaillut metsissä, kiertänyt rämeet ja rämpinyt suot.Tänään löysin uuden reitin. Polku paljasti itsensä, lehvät kääntyivät syrjään kuin verho.
Minä seison vuorella. Polku johti tähän. Katson maisemaa, joka levittäytyy yltympärilläni maasta taivaaseen.
Tämän pidemmälle en kykene menemään, eikä tarvitsekkaan, sillä näen sen jota olen etsinyt.
Olet siinä sinä, jonka olen hukannut viidakkoihin.
Olet valona loistamassa polkuni päässä, viemässä syvemmälle, minua johdattamassa.
Olen etsinyt sinua, juossut perässäsi, koettanut tavoittaa. Valosi on kavahtanut kiinni pitämistä, kuin peura, se on paennut. Koska se on luonnonlaki, että saalis pakenee metsästäjää.
Tässä vuoren laella näen sen nyt selvästi.
Sinua ei voi erottaa minusta. Olet minussa kuin heijastus peilissä.
Tapahtukoon tahtosi, sanot. Olet ajanut minua takaa, siksi olen paennut, että tahtosi täyttyisi. Että saisit hakea minua kuin virvatulta.
Niin sinä sanot ja jatkat hyvin hiljaa, että sen voi kuulla vain jos laskee korvansa tuuleen,
kun olet valmis, kun olet juossut juoksusi, ryntäillyt kiireesi, riittää kun pysähdyt. Ja minä olen siinä. Valmiina sinussa.
Niin on aina.
Meitä ei voi erottaa mikään.
Olemme yhtä.

Ikuisesti.

Tähdet leimahtavat taivaalle.
Yhtä aikaa niiden kanssa öiselle taivaalle nousee kaiho. Pyöreä punainen kuu.
Asuuko ikävä aina minussa?
Koskettaako ikuisesti sieluani pitkillä sormillaan, pyytääkseen minua muistamaan kuka olen?
Siksikö tulin, että muistaisin?
Siksikö tulin tähtiä pitkin?

Jos on elänyt pienenä,
Elänyt rumana
On elänyt niin kuin on luullut olevan hyvä ja oikein.
Pienentänyt itseään, koettanut hakea hyväksyntää. Pienentänyt itseään muita varten, koska on luullut että toiset eivät kestä totuutta.

Mutta äkkiarvaamatta, kun hiukset ovat kasvaneet luvattoman pitkiksi ja silmäluomet uurtuneet iän myötä raukeiksi,
On herännyt hahmottamaan liikkeet, joita jäsenet mielellään liitelevät. Astunut tietoisesti tanssiin, tietoisesti iloon.
On alkanut hahmottaa loistonsa määrää,
Oman upeuden ainaista ilotulitusta.
Sitä kun tulee siksi kuin jo on.
Että levittää todelliset loistavat siipensä,
Lieskauttaa vartensa elämään.

Askel askeleelta pieni täyttää suuren.
Kuin sielu, joka täyttää jumalan olemuksen kokonaan, todellinen kauneus odottaa täyttymystään kärsivällisesti.

Kauneus on totuus.
Kun uskaltaa raottaa pelon verhoa, aukeaa rajaton upeuden maailma.
Voi hengittää sen maailman ilmaa ja katsella maisemaa.
Pyyteettömästi antavia käsiä
Rakkautta hehkuvia silmiä
Kunnioittavia katseita
Kiihkeitä tunnustuksia
Rehellisiä tunteen ilmaisuja
Siunauksia pulppuvavia ihmissuhteita
Intohimoisia tekoja
Ikuisen ykseyden lohtua
Suloista luopumista
Uuden ajan kihelmöivää odotusta
Hetkessä hengittämistä.

Muutaman viikon aikana on noussut muistoja lapsuudesta esiin. Muistatko miltä uusi nukke tuoksuu, miltä tuntuu barbie-hevosen mokkakarva, entä kiiltävät tarravihkot?
Rakastin asetella leluja kuvaelmiin. Minä, vanha sielu, rakensin sohvalle hoveja valtiattarineen, valtiaineen, hoviväkineen. Ja mikä harmonia vallitsikaan! Mikä ylimystön armollisuus ja seuraajien altis uskollisuus. Mukana oli myös eläinkuntaa ja kaikki se mitä mielikuvituksella kykenin näkemään.

Nyt kun olen kohta kolmekymppinen, olen saanut mielikuvituksen lahjan takaisin.
Tiedekin sen sanoo. Ihminen kykenee näkemään vain sen mihin uskoo.
Iltaisin pidän silmiäni kiinni, että kykenen epäuskoltani näkemään luonani vierailevat hovit, taivasväen, jonka kosketus on niin pehmeä lissupienen poskella.