Lumi käärii kevätmaiseman takaisin pyhään hiljaisuuten. Mä nysvään ja luen kesken jääneen kirjan loppuun.
James kirjoittaa kuinka Conway astui ulos parvekkeelle ja katseli Karakalin loistavaa sulkaa. Kuu uiskenteli korkealla aallottomalla valtamerellä. Hänestä tuntui, että eräs unelma oli hälvennyt, kuten kaikki liian ihana kaikkoaa todellisuuden ensi kosketuksesta, että koko maailman tulevaisuus, kun se pantiin vaakaan nuoruutta ja rakkautta vastaan, oli kevyttä kuin ilma.
Kirja kiinni humps. Tiibetin matkani päättyi.

Kuulin juuri, että yks on nähnyt karvaisen otuksen, jolla on iso silmä keskellä päätä.
Kissan olen ite nähnyt. Lintulaudalla,
kassa jonossa kissan ruokapurkissa ja oli purkkien ostajan puhelin alkanut naukumaan. Nyt se tarkistaa et ostinko mä sille ruokaa, nainen minun edellä oli sanonut soittoäänestään.
Minä PANIKOIN! huh uskallanko, mitä muut sanoo, mitä jos mokaan, voinko tehdä taidettani niinkuin sydän sanoo? Kissa se vaan saattelee mua. Itsenäinen yksinliikkuja. Kissa hiippailee mun maalaushommeleiden laitamilla. Pyydettiin jopa maalausta kissasta!
Ja tänään ku avasin uuden ihkun kirjani, Juurikkalan Sielu ei nuku, niin siellähän se mua tervehti, kissa. Liitän tähän sen kisulin kleptomaanin elkein ja kannustan lukemaan koko kirjan:

Jospa laillani
Kiipeäisit puuhun,
Vaikket vielä lähtiessäsi
Tietäisikään miten
tulla alas
-Tuija Kokko voimaeläimestään kissasta Juurikkalan maalauskurssilla

Kiitos kissalleni, sydämeni itsenäiselle kuuntelemiselle, minun yksisilmäiselle peikolle, jolla on vain se ainut silmä, jonka sielu tarvii, intuitio.

Jokku nuoret mummuilee, harrastaa mummuilua. Mie oon aatellu et oon aina ollu mummu, vaik oon ollu laps. Tänään lähden maalaamaan immeisten ilmoille. Ja otan nää mummulaiset mukaan! Voi mummupäivä olkoon! Jos joku mummumaalaus syntyy, niin linkkaan tähän sano!

No nyt tuli maalattua! Uskovainen mummuni tuli laulamaan virttä. Olga keinuttelee kiikkustuolissa ja veisaa että jos tieni aivan ahdas on, niin juoksen linnaani.
Mummuhan siihen kuvaan tuli, vaik näyttäytyi nuorena, ko on nyt siellä ikinuorten paikassa, jos on kadutki kultaa. Kiitos mummu vierailusta!

Aamulla maalasin maalaukseen kalliota, vaaleanpunaista ja pastellinsävyjä. Vietin päivän meren rannalla. Oih niitä kivenkuvia, viivoja ja värejä. Kalliot todella ovat vaaleanpunervia, vaaleansinerviä, turkooseja, pastellinsävyissä. Oih ja iih, sanat eivät riitä kuvaamaan sitä todellisuutta,joka todella on vaaleanpunainen ja graniitinkimmaltava, auringonkimaltava. Ja entäs se ulappa! Joutsenet ja kaikki!

Auton avaimet jäi kierrätyskeskukseen pari päivää sitten.
Tapahtuma mullisti todellisuutta, en niin vain voinut jatkaa päivääni kuin olin suunnitellut. Vara-avaimilla startatessa hoin: tykkään itestäni tämmösenä hupelinakin. Pikkulissusta pitää huolehtia, sen avaimista ja itsetunnosta.
Aatelkaapa! Jos jokin esine etääntyy meistä ja emme näe sitä, koemme että olemme hukanneet sen.
No iltarukoukseni kuului näin: jos on mahdollista vielä olla autoni avaimien läheisyydessä, pyydän että saan taas kokea rinnakkain eloa niiden kanssa, Aho!
Tänään tuli soitto. Avaimet on löytyneet kangaspalojen seasta kierrätyskeskuksesta.

Miltäs ateljee näyttää kultakalojen silmin?
Miettiiköhän ne mihin toi nainen hoppuilee ja hätiköi?
Tai ne vaan kattooo, et siinä se naikkonen on, ja ne tulee lasin viereen ja aukoo suutaan, natustavat jotain.
Mie ja nää kalat ollaan nii elementeissä ja on samperin kivaa ku on kevät ja aurinko paistaa!

Rakentelen aarrekarttaa, liimaan ja leikkaan tunnelmia. Mitä tulen tuntemaan ja kokemaan, tunnustelen sieluni polkua.
Anita Moorjania lainatakseni:
…voimakkaat ideologiat itse asiassa toimivat minua vastaan. Täsmällisten uskomusten mukaan toimiminen rajoittaa kokemuspiiriäni, koska joudun pysyttelemään entuudestaan tuntemassani maailmassa – ja tietoni ovat rajalliset. Jos tyydyn vain siihen, minkä pystyn käsittämään, pidättelen voimavarojani ja torjun uusia asioita elämästäni. Jos taas suostun hyväksymään sen, että ymmärrykseni on vajavainen, ja jos kestän epävarmuutta, minulle avautuu loputtomien mahdollisuuksien maailma.

Osallistuin Kirsi Salon aarrekarttakurssille. Kun leikkasin kuvia vanhasta kirjasta karttaani varten, sivujen välistä luiskahti prässätty onnentuoja <3

Unettomana iltana sovin taiteilijatreffit.
Innostuneena sielunkuvan maalaamisesta esitin toiveen saada tavata taiteilijani.

Tässä esittelyssä taiteijajumalatar, häntä ei hetkauta se, että onko viivat oikeilla paikoillaan. Hän nauttii itse olemisestaan. Ja aina on maisemat kohdillaan siellä missä hän lekottelee :)

Tässä esiintyy taiteilijalapsi, joka olkoon rakastettu! Meinasi jäädä pyörteen jalkoihin, mutta piirtyi sitten esiin kahden possunnäköisen keijukaisen tukemana. Taiteilijalapsi haluaa möhliä, epäonnistua vapaasti, sotkea. Häntä ei tyydytä se, että taiteen pitäisi näyttää joltain, Hän haluaa tulla nähdyksi, olla sellaisenaan arvollinen! Oi kuinka hän on suloinen.

Tänään menin taiteilijalapseni kanssa pääkaupunkiin. Helsingissä ystäväni johdatti kivikauppaan ja liikkeessä intuitio turkoosien tykö. Heti mielen kankaalle rävähti suvi ja suvinen neitokainen metsässä, mielellään pulppuavan lähteen äärellä, päällään jotakin kaunista, jalat metsämaassa ja pää taivaan äärissä.
Voi kevät tätä riemun raisuutta! Sulakoon sydänjäät, kesä on pian.