Sopiva tapa

image

Vein hoitolapset kotiinsa. Viikonloppuna sukelsin toiseen todellisuuteen, sellaiseen, jossa pestään kakkaa pyllystä, paistetaan nakkeja nuotiolla lapsille ja koetetaan ilmaista muutamia vuosia olevalle ihmistaimelle, kuinka ulkohousut kuuluis pukea. Nyt sytytän kynttilän, huitasen kaikessa rauhassa kahvia kitusiin ja leijun yksityisessa olemisessa.
Tytöllä on jännä tapa. Hän pukee jonkun vaatteeni päälleen, ottaa nalleni kainaloon, pukee korun kaulaan. Hei sehän on sun, mä sanon, haluuksä sen? Joo, tyttö sanoo. Se riipii päälleen välittämistä ja rakkautta. Tulee taas hetken päästä hoitoon luokseni ja katselee tavaroitani tarkasti. Usein se vain ihmettelee. Mullahan on koti kuin lapsen leikkimökki. Pihakiviä ja vaikka mitä hyllyillä. Yks vakio kysymys tytöllä on: mitä sä teet työkses? Eikä se lakkaa kysymästä kerta toisensa jälkeen, vaik mä aina vastaan, et mä maalaan tauluja ja hoidan lapsia. Ai saaksä siitä rahaa? Se kysyy.
Saaks mä? Joo saan. Saan just sopivasti ja sopivan tavan elää.