Kesä!

image

Nyt nyt nyt!

Haistatko saman kuin minä!
Pölyiset pöllyävät maantiet
Sadekuuro kuivaan asfalttiin
Metsään on tuomi tehnyt kukintonsa
Aurinko on paahtanut huoneen ilman paksuksi
Pilvinen jakso, sataa toista viikkoa
Pyykit on montapäivää ulkona auringon valkaisemana

Miltä nyt tuntuu, miltä tuoksuu, mitä muistuu?

Sellaisenaa
Rakkautta aavistaen
paljain varpain on kesä, kysymättä mitään tai ketään!

Julkean jumalainen, pyhä ja puhdas

image

On sanaton olo. Viikonloppuna päätin Kirsi Salon Vapaa nainen kurssin. Kolme sanaa vain soi mielessä kiitos kiitos kiitos!
Vaan syntyi niitä muitakin sanoja, itsestään:

Kierrän kierrän.
Sivelen ihoa, pehmeää ja vaaleaa.
Silmäni ovat kiinni.
Hengitän sisään ja sitten ulos.
Olen pehmeässä luolassa, jonka seinämät ovat elävää naisen kehoa.
Olen syntyvä, olen uudistuva.
Olen naisen kehossa valopatsas.

Kierrän kierrän.
Sivelen pehmeää naisen rintaa, olkapäätä, reittä. Karheaa vaatetta, tuoretta kaulan kaaretta, hiuksia soljuvia!
Hengitän naisen kohdussa, hengitän itseni naiseksi.
Sisareni, rakkaani, yhtä matkaa
Kiertävät kiertävät. He, jotka luovat
syntypaikan minulle, kiertävät kiertävät.

Ei ole syntyjää ilman synnyttäjää ja vastasyntynyt synnyttää synnyttäjän.

Ojennamme käsiämme
Sivelemme toisiamme
Hengitämme siskomme solujemme muistiin
tukemaan niiden rakennetta, vahvaa ja ikuista rakkautta
kehojemme kuoren sisään,
sielumme kotiin.

Musiikki kiertää kansamme
Kiehtoo meidät syvään meditaatioon.
Olemme yhtä, äitmme maan lapsia, hänen kaltaisiaan.
Lempeitä, myrskyisiä, hedelmällisiä, viheriöiviä, kasvavia ja kuolevia.
Olemme elossa, kuten äitimaa
Ja hän kantaa meidät ikuisen rakkauden voimin.

Siellä, jossa on naisia, on sydän
Siellä on jumalainen ilo ja juhla
Siellä on syy olla jumala

Ja ovi aukeaa, saliin ja musiikin kiertoon käy askelet.
Kierrämme ja kierrämme
Jäljellä on sisaruus, olemme tyhjässä, epävarmuudessa,
omassa voimassa.
Ja askelet, monen kulkemat, käyvät rinkiin ympärillemme.
Ovat tulleet taisteluista,
Metsistä, vuorilta
ja ilmoista. Toisista maailmoista ne miehet
Ja siskon sydän on vain rinnassa lyömässä.

Voiko nainen rakastaa julkeasti? Voiko nainen olla vapaa?
Voiko hän kiertää siskojaan ja sivellä heidän napaa,
olkaa rintaa?
Voiko hän näyttää lempeytensä, myrskynsä, voimansa!
Sydämensä verenpunaisen rakkauden!

Kierrämme ja kierrämme.
Se, mitä me olemme, heijastuu ympärillä istuvista miehistämme.
Sorjat kätemme, painavat ja pystyt rintamme,
ehdottoman pyhät ja puhtaat vartemme
kietoutuvat yhdessä musiikiksi. Me kieräämme kehää kierrämme!

Ja kun musiikki vaimenee, putoaa kohdusta salin lattialle uusi nainen
vilpittömästi viattomuudessaan.
Hänet ympäröi vartijoiden joukko.
Miehen voima on siinä, että hän kantaa naista, tekee tilaa.
Hän on voiman vartija.
Mies on turvallinen liike, jossa hänen siskonsa rakkaus elää.
He ovat toisistaan eksynyt yksi.
Kun he kohtaavat toisensa,
riisuttuaan pelot, kaadettuaan muurit, itkettyään  jäätyneet sydämet suliksi,
ovat he jälleen löytäneet paratiisin,
ikuisen rakkauden, joka aina lepää heissä.

Loputon meditaatio
Kierros kierrokselta
Kutsuu rakkauden ja valon esiin.

Salarakas

image

Vietin ihana maalauspäivän Hima happinessin onnellisuustalossa. Peikko kärsäkäs tuli vieraaksi, maalaukseen asti. Mä sanoin että siks oon taiteilija, ettei tarvi puhua totta.
Huomaan että luon nahkaani, uusiudun, muutun joksikin, jota en olisi voinut pitää mahdollisena.
Päästän irti kuvitelmistani, millainen olen. Luovun taituruuden pakkomielteestä. Puran patoja luovan virran tieltä. Koetan muuntaa vertailun haluni toisten kunnioitukseksi. Samankaltaistamisen tarpeen erilaisuuden arvostukseksi. Se että jokin maalaa maailman sellaisena, kuin valtaosa sen käsittää, ei rajaa maalausta. Vain minä rajaan maalaukseni, minä olen se joka on antautumisen tiellä, antautumisen syy.
Kun lähdin opiskelemaan taidetta, ajattelin että minä en maalaa lapsellisia kuvia, enkä ainakaan haaveile kuvakirjan tekemisestä. Vuokraan vain nimekkäitä gallerioita ja tykitän taidekentän kärjessä, ja jos tämä ei onnistu niin olen turha, tarpeeton, luuseri taiteilijaksi.
Hah ja hih. Minulle käy aina niin. Jos jotain inhoan, jos jonkin asian kiellän, on se asia minua aina vastassa. Tutustun siihen, kuin salarakkaaseen ja sitten oikeasti rakastun.
Minä rakastan lapsellisia kuvia, peikkoja, jotka ovat totta.
Ja haaveilen kuvan ja sanan yhdistelmästä-kuvakirjasta. Hih!
Mie oon konrastilady. Ensin mie pelkään, inhoan ja sitten rakastan.

Jumalan tytär

Elämä on subjektiivinen kokemus.
Mitään kokemusta ei voi verrata toisen ihmisen kokemukseen.
Olemme yhdessä yksin olemisessamme.
Hengellinen kokemus on subjektiivinen uskonnosta tai aatteesta huolimatta.
Siksi puhunkin omasta puolestani.
Puhun Lissusta, joka oli lestadioilainen, ja joka havahtui katsomaan maailmaa uudelta näkökannalta.
Tajusin että se mitä olin kutsunut Jumalaksi ei olekaan kovin abstrakti asia.
Koin, että se elämän näkyvä ja näkymätön värähtely on tuo iso J.
Jumala on elämä.
Varjot, joista syytin pirua, olivat itseni luomia. Minä olin rajannut Jumalan.
Luulin että tarvin saatanaa, ansaitakseni Jumalan rakkauden.
Täytyi olla paha, kurja ja syntinen, jotta armo ja rakkaus olisi tavoittanut minut. Se on kierre.
Koen että minä olin määritellyt Jumalan ja teen koko ajan niin.
Määrittelen elämää jatkuvasti.
Siksi ajattelen, ei ole hyvää ja pahaa olemassa.
Olen itse määritellyt ne.
Minun oli pitkään vaikea tunnustaa perheelleni, että en tunnusta enää lestadiolaisuutta.
Kirjoitin päiväkirjaani runon, joka on aika nössö, mutta suloinen:
En ole uskovainen
En ole uskoton
Olen vain Jumalantytär eli kaikki mitä on.
Sisko sanoi, että kannattaa olla varovainen ton Jumalantytär-termin kanssa. Sen vuoks on tapettu ihmisiä.
Exmiesystävä kavahti Jumala sanaa ja sanoi, että eiks vois olla elämän tytär.
Mut mä pidän kiinni tosta Jumalasta. Se on kato äidinkieltä, ko oon tällainen etninen lesta.
Paitsi jos rehellisiä ollaan, en mä ole niin tarkka. Jumalako, elämäkö vai rakkausko? Se ja sama.

Ulkona

image

Olen muutaman kerran maalannut ulkona ateljeestani. Olin eräässä kahvilassa ja puodissa maalaamassa.
Ihmisten läsnäollessa on jännä tehdä. Siinä kuulee mielen äänen.
Se mieli, ego, saattaa sättiä, että mitä sä teet, et kai luule onnistuvasi, joku sua parempi maalari saattaa nähä sut just nyt, niin etkö sä häpeä! Menisit kotiin ja jättäisit nää hommat niille, jotka osaa.
Se saattaa myös alkaa mielistelemään, että kato kun teet niin hyvää jälkeä. Kukaan ei oo koskaan tajunnut maalauksesta mitään. Sä se oot asian ytimessä. Tää on sitä jotain. Ja näkeeks noi et miten rennosti sä letkuttelet siveltimellä väriä kankaalle. Ootsä etevä, kertakaikkiaan.

Siinä ihan hämmentyy. Mieli ei osaa muuta kun lytätä ja nostaa kuvitellulle huipulle. Egoni mukaan kukaan muu ei oo niin hyvä ku mä tai niin surkee kun mä.
Ulkona omista tutuista ympäristöistä kun maalaa, huomaan että sisälöä on tiedostamattomia tapoja ja ajatuksia.
Kun on näkyvillä työskentelemässä, on itselleenkin näkyvämpi. Jokainen ele ja liike tulee huomioitua. Jaha minä pesen siveltimet näin, jaha minua jännittää että minkälaista jälkeä tuleman pitää. Jaha minä oletan, että ympärilläni olevat ihmiset odottavat minulta jotain. Tai vähintään patistavat minua olemaan ahkera, niin minä siis ajattelen. Hmm mielenkiintoista.
Paljastuu myös, että pidän itsestäni itselleni yllä jonkinlaista kuvaa: olen taiteilija, elän kuin taiteilija, tuotan kuin taiteilija! Todellisuudessa, minä en aina välitä edes maalaamisesta, minä pidän vain olemisesta.

Ulkona kun maalaa, kahvilassa, puodissa, maisemassa, nousee oleminen etusijalle. Oikeastaan ei ole väliä sillä, minkälaisia kuvia syntyy. Väliä on sillä minkälaista on.

Tuli tuuli

image

Helpotus. Nyt olen päättänyt. Tällainen minä olen.
Ja olen valinnut asiat, jotka pidän totena.
Ajattelen niitä asioita usein, että muistaisin.
Ajattelen todella usein, tuskin ehdin tehdä muuta.

Tulee tuulinen päivä. Ovi on auki koko päivän ja tuuli pääsee sisään. Eikä mene kauan kun totuuneni luhistuu. Joudun pysähtymään, säikähtämään. Luulemani ei olekaan totta! Tietämiseni on sepustus! Katoanko minä nyt, kuolenko! Apua, helkkari APUA!

Kiitos kiitos kiitos tuulelle, ikiaikaiselle sisarelleni.
Puhallat vaatekaappini sekaisin, pääni tyhjäksi ja puhdistat huoneeni nurkat.
Tältä tuntuu kulkea värikkäissä vaatteissa. Tältä tuntuu olla tyhjä.
Tältä tuntuu olla merkityksetön, kaiken merkityksen syy.
Mieluummin vailla aatetta, vailla määrettä. Helpotus!

Tuuli sytyttää minut liekkiin. Muodostun hetkestä, määrittelemättömästä olemuksesta. Orgaanisesta ja eteerisestä taivaallisesta tulesta!

Vapaa nainen

image

Osallistun Kirsi Salon vapaa nainen-kurssille. Eilen kokoonnuimme ekaa kertaa. Istuimme ikiaikaiseen naisten piiriin. Keräännyimme suureen saliin rinkiin. Meitä oli lähemmäs neljäkymmentä naista.

Minua jännittin kovaa. Tiesin, että tällä kurssilla vedetään nainen kölin ali, niin kuin Kirsi jälkeenpäin sanoi. Tiesin, että joudun riisuutumaan toisten edessä, koskettamaan toista ja ääntelemään tunteen vallassa. Tekemään sellaista vienolle suomalaiselle neidolle erittäin epätavanomaista; Olemaan julkisesti sellainen kuin olen. Ei siis ihme että jännitin.

Kirsi talsi ja hyppi edessämme. Ilmehti koko kehollaan sanomaansa. Ensimmäisen tehtävän jälkeen, jota kirsi johdatti taitavin sanoin, kiilsi jokaisen naisen silmäpari. Jännityneet ja varautuneet naiset olivat muuttuneet hetkessä jumalaisiksi rakkaudellisiksi naiseuksiksi. Siksi olikin luontevaa, kun kirsi seuraavaksi tempasi muitta mutkitta itsensä syntymä asuun, seurata esimerkkiä. Kohta oli sali täynnä ihokkaisia, alastomia naisia.

Saimme tehtäväksi kuvailla toiselle tämän kauneutta. Kiersimme, me sorjat, muodokkaat, ehdottoman olemassa olevat, lihaa ja verta olevat jumalattaret, toisiamme silmäillen, ihastellen. Miten haastavaa oli sanoa ääneen kaunista, tunnustaa sisäiset tunteet julkisesti, kertoa yksinkertaisesti häpeilemättä, että ihastelee toista! Että toinen on kauneus!

Arkinen ihme oli läsnä ja kosketti syvästi.  Naisten voima on sydän, kyky rakastaa ja kantaa toista. Naisen voima on hänen kehossaan, miks ei siis rakastais sitä, sielun sijaa? Naisen luova voima on hänen Jumalattaruutensa, vapaa olemuksensa. Nainen on sielun sija, jossa rakkaus voi pelotta ilmentyä. Siis olkoon vapaa nainen, itseään kiitoksella kantava.

Rinnat

image

Minulla on kymmenen sisarusta. Meitä on siis yhteensä ykstoista. Minä olen kuudes, keskimmäinen lapsi. Kun olin pieni, näin usein kun äiti imetti vauvaa. Ja aamuisin, kun hän lähti työhön, rintapumppu lauloi. Isä tai hoitaja sai ruokkia päivän aikana pienokaista. Muistan sen, äidillä oli paplareita tukassa, sileät ja kauniit työvaatteet päällä, hän puhua pajatti, huolehti päivän kuviot selväksi ja samalla maito suihkusi vaivattomasti muovisäiliöön.
Meillä kerrotaan tarinaa. Todennälöisesti minä olin silloin vauva. Naapurin poika tuli kylään. Äidillä oli rinnat paljaana ja vauva siinä rintaa imemässä. Poika jäi tuijottamaan äidin rintoja ja kysyi, että totako varten noi on?
Muun muassa sitä varten.

Toimisto

image

Maalaustoimisto metsässä, työpaikkaetuna lepotilat ja hyvä ilmastointi sekä pehmeät sammalet.

image

Jumalatar

image

Eilen tulin pitkän matkan siitä pelokkaasta tytöstä, joka olin ennen, tähän jumalattereen, joka olen nyt. Mitään en vaihtaisi ja mitään menneestäni en kiellä. Kannan itseäni ja menneisyyttäni, sitä nuorta neitoa ja hänen pelkojaan, hellästi, kieltämättä menneitä olemuksiani ja uskomuksiani. Minä hyväksyn minut ennen ja nyt ja aina!

Ollessani vanhoillislestadiolainen tyttö, pelkäsin kaikkea ja kaikkia, uusia asioita ja eritoten kaikkia muita hengellisiä ja henkisiä tapoja. Kavahdin jos joku sanoi olevansa uskovainen, sillä tahdoin varmistaa oliko hän oikea uskovainen vai ei? Luulin silloin, että on oikeita ja vääriä ihmisiä. Luulin, että ihminen saa henkistä iloa vain seuroista ja että kaikki muu on vahingollista, pirun juonia.

Eilen harpattiin huimasti Lissun tarinassa. Hän istui Kirsi Rannon enkelijumalatar illassa! Hih, huimaa!
Ilta avautui kahvilla ja teellä, seuraavaksi Kirsi puhui kuukautisista, naisen kuusta, naisen jumalaisesta voimasta, jumalan feminiinisestä puolesta, naisen sydämestä, kyvystä rakastaa ja luoda uutta elämää.

Minä olen romuttanut uskomukseni mustasukkaisesta ja kostonhaluisesta jumalasta, joka on minun ulkopuolellani ja vahtii tekojani.
Havahduin uskonnosta huomaamaan, että jumala on joka puolella, kaikkialla. Se on sisälläni ja ulkopuolellani. Se on kaikki mitä on. Tämä Jumalaksi kutsuttu asian laita siis on yksinkertaisesti elämä.

Nykyään kuuntelen sydäntäni. Ristin käteni, jos siltä tuntuu. Kuuntelen musiikkia täysillä elämän kunniaksi. Maalaan huuleni naiseuden ylistykseksi. En ole enää niin tarkka näyttämään ulospäin omaa totuuttani. En huoli siitä, mitä muut ajattelvat. Olen uskollinen sydämelleni, sielulleni, joka on täydellinen osa Jumalaa, elämän voimaa.
Siksi en pilkkaa menneisyyttä, kunnioitan kaikkia, vahvistan itseäni huomaamaan kauneutta kaikkialla. Meistä jokainen on täydellisellä paikalla, missä ikinä olemmekin. Olemme osa elämän kudelmaa.

Enkelijumaltar ilta päättyi isämeidän rukoukseen. Minä, entinen himouskovainen, uskonnon tavoista sittemmin itseni irti repäissyt, tunsin silmieni valuvan. Sain tilaisuuden lausua vanhan rukouksen uusilla huulilla. Sellaisilla, jotka eivät tuomitse ja lokeroi, jotka eivät määrittele dogmaattisesti.
Lopuksi irroitimme kädet toistemme käsistä ja kiitimme. Minä olin kuin pesty, kyynelillä ja enkelten ja jumalattarien energialla vahvistettu.

Miten rikas onkaan elämä ilman pelkoa, puhdas vailla mielen määrittelyä?
Kun itsestään päästää irti ja rakastaa sellaisenaan, miten kaunis onkaan nainen!

3 / 712345...»»