Kirjoitukset kategoriassa Kirjoituksia

Aamun sana

Herään. Ensimmäinen ajatus on, että olenko nukkunut liian pitkään? Ansaitsenko nyt rauhassa juodut aamukahvit vai patistanko itseni työhön? Mitä naapuritkin sanoo, kun näkevät venähtäneen aamuni? Voiko ihminen elää näin rennosti, vai pitäisikö pelätä jotain? Kiiruhdanko maalaamaan, että olisin hyvä, otollinen ihminen, tarpeeksi ahkera? Vai voinko nauttia joutilaisuudesta, olemisen keveydestä, pelotta? Huomaan vilkuilevani selkäni taakse, vahditaanko tekemisiäni, arvotetaanko oloani?
Palkinnon toivo ja rangaistuksen pelko piinaavat meitä. Sitovat olemattomat marionettinuken narut jäseniimme.
Miten olisi elämä pelkästä rakkaudesta? Toisten palveleminen pelkästä rakkaudesta?

Leikitäänks et enkeleitä on?

Ootko aatellu et vois olla enkeli?
Tässä tulee koe!
Ota rauhallinen ja tyyni tiedemiehen/-naisen mieli käyttöön.
Hypoteesi on että sinulla on oma enkeli. Jos kokeen aikana pyytämäsi asiat tapahtuvat, tämä olettamus vahvistuu.
Mene rauhalliseen huoneeseen tai keskity ennen nukahtamista.
Pyydä että sinua kosketetaan esimerkiksi otsaan tai että hiuksiasi nyitään enkelin toimesta.
Tee tämä kymmenenä päivänä peräkkäin.
Lisäksi vaadi oletetulta enkeliltä viestiksi esine, joka tulee sinua vastaan kokeen suorittamisen aikana päivittäin.
Kirjaa tulokset ylös.
Kokeen tulosta ei tarvitse kertoa kenellekään. Kannattaa pitää yllä viisaan ihmisen maine.

Tilauksia universumilta

image

Ota vihkonen/muistikija
Valitse mukava kynä
Keskity nautiskellen
Kirjoita päiväkirjaa
Aloita huomisesta ja jatka siitä eteenpäin, niin pitkälle kuin haluat. Kirjoita tulevaisuutesi imperfektissä.

Aarre

Uskonnollinen kasvatus on hyvä. On oppinut laulamaan virsiä. Yksi virsi on hyvä. On meillä aarre verraton.
Minä ressasin rahasta. Meni siinä muutama päivä. Ressatessa. Sitten lopetin ressaamisen kun rahaa tuli tililleni. Minulla on nyt varaa, iloitsin. Yks kysmys nousi mieleen. Mikä nyt on erilailla kuin ennen? Vaikuttaako se, kuinka paljon nollia ykkösen perässä on, siihen mitä tunnen?
Uskonnossa opin että on vaan yks joukko joka jakaa aarteen. Meni muutama vuosikymmen: Tajusin että aarre ei tunne rajoja. Pyörähti muutama vuosi, tulin kaapista ulos ja sanoin ääneen: Kaikilla on aarre.
Nyt suren rahan perään. Levitän huolta joutavan päiväisesti rahavirtojen padoiksi.
Jossain vaiheessa elämääni tulen toteamaan, kaikilla aarteen haltijoilla on rahaa aina niin paljon, että on sopivasti.
Tämä tulee olemaan johtopäätös, lopputulema, tulo. On meillä aarre verraton, se kalliinpi on kultaa, lauloin nuorena tyttönä seuroissa. Nyt naisena, omille jaloille nousseena, entiset uskomukseni romuttaneena, yhdyn tuohon lauluun, vaikka en sen sanoja kunnolla muista, enkä seurapenkkiä enää kuluta.
Kaikki ovat aarteen haltijoita.

Huimaa

Istun huimalassa. Minä itsellinen nainen. Lapsia ulkoiluttamassa.Tultiin puolituntia liian aikaisin. Nyt on aikaa katella pomppivia lapsia. Tullessa epäilin kovaan ääneen siskontytölle ja tämän ystävälle et ei voi olla huimala. On niin tehdashallin näköinen. Vaan sisältä paljastuu muovisia tuoleja, kirjavia leikkiympäristöjen elementtejä ja villieläimille tarkoitettuja laatikoita, joihin sullotaan takit ja kengät. Jes! Nuori aikuinen nainen viihtyy.

image

Sopiva tapa

image

Vein hoitolapset kotiinsa. Viikonloppuna sukelsin toiseen todellisuuteen, sellaiseen, jossa pestään kakkaa pyllystä, paistetaan nakkeja nuotiolla lapsille ja koetetaan ilmaista muutamia vuosia olevalle ihmistaimelle, kuinka ulkohousut kuuluis pukea. Nyt sytytän kynttilän, huitasen kaikessa rauhassa kahvia kitusiin ja leijun yksityisessa olemisessa.
Tytöllä on jännä tapa. Hän pukee jonkun vaatteeni päälleen, ottaa nalleni kainaloon, pukee korun kaulaan. Hei sehän on sun, mä sanon, haluuksä sen? Joo, tyttö sanoo. Se riipii päälleen välittämistä ja rakkautta. Tulee taas hetken päästä hoitoon luokseni ja katselee tavaroitani tarkasti. Usein se vain ihmettelee. Mullahan on koti kuin lapsen leikkimökki. Pihakiviä ja vaikka mitä hyllyillä. Yks vakio kysymys tytöllä on: mitä sä teet työkses? Eikä se lakkaa kysymästä kerta toisensa jälkeen, vaik mä aina vastaan, et mä maalaan tauluja ja hoidan lapsia. Ai saaksä siitä rahaa? Se kysyy.
Saaks mä? Joo saan. Saan just sopivasti ja sopivan tavan elää.

Varo mitä?

Oi melkein unohtui! Tänään rakas hoitolapseni puheli todella järkeenkäypiä. Mä haluan niin rikkoa. Mä haluisin niin hajottaa kaikkea, hän sanoi. Tukahdutin varoittelijan ja kieltäjän minussa. Kysyin että, mitä sä haluisit rikkoa täs keittiössä esimerkiksi. Tyttö alko luetella, viuhto haarukalla menemään. Mä haluisin hajottaa sutkin, se sano. Tyttö hehku voimaa ja kaunista tarmoa. Ai kaataa piimää päälle ja perunalaatikkoa naamaan? Kysyin. Joo just niin!
Aatelkaa! Meil on keittiön pöytä siinä, on kynttilää, on kuumia ruokia. Me varotaan niin sairaasti kaikkea! Varo kynttilää, ettei tuu tulipaloa, varo  maitotölkkiä, ettei kaadu, varo ruokaa, se on poppaa, istu suorassa, varo ettei selkä mee mutkalle, jalat pois pöydältä, varo vaan kuule!
Joku päivä sitä heräis ja roihauttais kynttilän halkopinoon kokoks, maidot pitkin pöytiä, lasikaapit mäsiks, ottais sen helmiäishohtoisen äidin korurasian ja antais posliinikoirien tippua tavattomasti helisten maahan siinä sivussa, oi oi oi. Kokeile joskus, kaada maito pöydälle. Ei siinä mitään tapahdu. Täyttyy vain kohta rätillä vedellä. Mitä me pelätään? Kuolemaako? Miks?

Hetket

image

Kun katsot elämää taaksepäin hätkähdät, havaitset ajan olemattomuuden. Muistat makuja ja hajuja, erilaisia tiloja ja totuuksia, joita olet pitänyt totena kulloisenakin hetkellä. Sitten on niitä hetkiä, jolloin aika katoaa ja olet kohdassa jolloin olet kaikki elämän kokemuksesi kokeva nyt, niin menneet ja tulevat. Minä leikin ja postaan muutamia kuvia, jolloin itse olen kokenut tuota ajatonta siltaa aikojen yli. Sillalla keikkuessa katson hyväksyvästi tarinaani. Miten ehyt ja täydellinen se onkaan!

image

image

Sininen kuu

image

Lumi käärii kevätmaiseman takaisin pyhään hiljaisuuten. Mä nysvään ja luen kesken jääneen kirjan loppuun.
James kirjoittaa kuinka Conway astui ulos parvekkeelle ja katseli Karakalin loistavaa sulkaa. Kuu uiskenteli korkealla aallottomalla valtamerellä. Hänestä tuntui, että eräs unelma oli hälvennyt, kuten kaikki liian ihana kaikkoaa todellisuuden ensi kosketuksesta, että koko maailman tulevaisuus, kun se pantiin vaakaan nuoruutta ja rakkautta vastaan, oli kevyttä kuin ilma.
Kirja kiinni humps. Tiibetin matkani päättyi.

Kissa

Kuulin juuri, että yks on nähnyt karvaisen otuksen, jolla on iso silmä keskellä päätä.
Kissan olen ite nähnyt. Lintulaudalla,
kassa jonossa kissan ruokapurkissa ja oli purkkien ostajan puhelin alkanut naukumaan. Nyt se tarkistaa et ostinko mä sille ruokaa, nainen minun edellä oli sanonut soittoäänestään.
Minä PANIKOIN! huh uskallanko, mitä muut sanoo, mitä jos mokaan, voinko tehdä taidettani niinkuin sydän sanoo? Kissa se vaan saattelee mua. Itsenäinen yksinliikkuja. Kissa hiippailee mun maalaushommeleiden laitamilla. Pyydettiin jopa maalausta kissasta!
Ja tänään ku avasin uuden ihkun kirjani, Juurikkalan Sielu ei nuku, niin siellähän se mua tervehti, kissa. Liitän tähän sen kisulin kleptomaanin elkein ja kannustan lukemaan koko kirjan:

Jospa laillani
Kiipeäisit puuhun,
Vaikket vielä lähtiessäsi
Tietäisikään miten
tulla alas
-Tuija Kokko voimaeläimestään kissasta Juurikkalan maalauskurssilla

Kiitos kissalleni, sydämeni itsenäiselle kuuntelemiselle, minun yksisilmäiselle peikolle, jolla on vain se ainut silmä, jonka sielu tarvii, intuitio.

4 / 7««...23456...»»